tiistai 29. huhtikuuta 2008

Vappua odotellessa

Huh hellettä..Harvoin on ollut näin vaikeaa lähteä lenkille kuin tänään.
On kuuma ja lämpö laiskistaa..Mutta mikä tärkeintä tulipahan tehtyä.

Oli muutenkin vähän pakkorako, koska mikäli joku ei ole huomannut vappu on tuloillaan. Ja vaikkakin tarkoitukseni on juosta lenkit vaikka taivaalta tulisi pieniä kärttyisiä mummoja, niin vappu on aina vappu ja sitä ei kukaan itseään kunnioittava insinööri voi jättää väliin, ja kun heikottaa ei lenkkeilykään sovi =)

Joten joudun hieman järjestelemään tämän viikon juoksuja uudelleen, koska en halua, että minusta tulee syy melko yleiseen, puolihumoristiseen, retoriseen kysymykseen
”Mitä niille hauskoille (diplomi)insinööriopiskelijoille tapahtuu kun he valmistuvat?”.
Jaa-a, sitä minäkin välillä ihmettelen..

Mutta asiaan:

Tiistai, 29 Huhtikuu 2008

35 minuuttia juoksu.

Arvioitu kokonaisharjoitteluaika 33 minuuttia.
Arvionmukainen kokonaismatka saavutettu 5 km.
Arviotu kulutettu kalorimäärä 375 kcal.

Totuttuun tapaan vedin 5km sijasta 7km aikaan 39:22.

Vaikka alku oli hankala, niin noin 2km jälkeen alkoi lyyti kirjoittaa ja loppu menikin mukavassa usvassa ajatellen niitä näitä.

Seuraavat lenkit on merkitty keskiviikolle, torstaille ja sunnuntaille, joista ke ja to siirtyvät edellämainituin syin juostavaksi pe ja la.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Quarter marathon



Sunnuntaiseen tapaan tänään oli viikon rankin lenkki.

Sunnuntai, 27 Huhtikuu 2008

70 minuuttia juoksu.

Arvioitu kokonaisharjoitteluaika 69 minuuttia.
Arvionmukainen kokonaismatka saavutettu 10 km.
Arviotu kulutettu kalorimäärä 750 kcal.

Vastoin omia odotuksia lenkki meni jopa yllättävän leppoisasti aikaan 62 min.

Tämä saattoi olla seurausta tietoisesta vauhdin hidastamisesta aiempiin lenkkeihin verrattuna. Kuten eräs työkaverini totesi ”Matka ei ole se joka tappaa vaan vauhti”.

Myös harjoitteluohjelman yhteydessä oleva kuntotasomittari nousi tänään 10 pykälää ylöspäin 70 prosenttiin.


Lenkki ei kuitenkaan ollut yhtä juhlaa, vaan muutaman kerran oli Konoset todella lähellä ja siitä johtuen tuli muutamia kävelyaskelia otettua, mutta matka senkun jatkui.

Ensi viikon ohjelmassa olisi 3x5km ja 11km lenkki, mutta niihin voi tulla muutoksia vapun huiskeen muodossa.

Seuraava juoksu on kuitenkin tiistaina, eli silloin ainakin ollaan taas menossa.

torstai 24. huhtikuuta 2008

Oops! I [almost] did it again!

Kuten otsikosta voi päätellä, tänään oli eilisen toisinto, melkein.

Sama matka tuli kyllä taitettua, mutta muutama sata metriä oli pakko kävellä, joka pudotti aikaa 1,5 minuuttia. Mutta hei, ei tässä aikoja juosta vaan suorituksia =)

Tälläisten varalle täytyykin ruveta opettelemaan koottuja selityksiä:

Ei vaan pystynyt, kun:

  1. ”Eilinen treeni painoi vielä jaloissa”
  2. ”Nesteytysstrategia oli pielessä”
  3. ”Olen ollut hieman kipeänä”
  4. ”Tuuli väärästä suunnasta”
  5. ”Vastaantulijat katsoivat pahasti”

Brutaali totuus kuitenkin on, että kunto ei vaan kestänyt.

Turha sitä on selitellä.

Virallisen ohjelman mukaan tänään piti olla seuraavaa:

Keskiviikko, 23 Huhtikuu 2008

35 minuuttia juoksu.

Arvioitu kokonaisharjoitteluaika 34 minuuttia.
Arvionmukainen kokonaismatka saavutettu 5 km.
Arviotu kulutettu kalorimäärä 375 kcal.

Mutta lopputulos oli siis 6,9km aikaan 40:39.

Sain myös muistoksi tästä päivästä söpöt verirakkulat molempiin jalkoihin, harmi vaan, ettei ole kameraa saatavilla. Muuten jakaisin ne kanssanne >:-)

Palataan astialle viimeistään sunnuntaina...

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Kehitystä


Tänään tuli taas ylitettyä itsensä oikein kunnolla.

Ilmeisesti, kun ensin kärvistelee näin kauniina päivänä toimistossa, miettii kuinka jonkun onnettoman java-kikkareen saisi toimimaan ja avustaa kanssa kärvistelijöitä erinäisissä IT-ongelmissa, niin iltaan mennessä sisuuntuu ja saa kunnon aggressiot.

Nämä on sitten hyvä päästää pihalle juoksemalla kuin pieni eläin =)

Päivän harjoituksena oli tuo ensimmäisen kerran sunnuntaina suoritettu 5km.

Keskiviikko, 23 Huhtikuu 2008

35 minuuttia juoksu.

Arvioitu kokonaisharjoitteluaika 34 minuuttia.
Arvionmukainen kokonaismatka saavutettu 5 km.
Arviotu kulutettu kalorimäärä 375 kcal.

Tuollainen oli tavoite, vaan mikä olikaan tulos.

Huikeat 6,9km aikaan 39 min \o/

Nyt myöskin tuntui ensi kertaa, että harjoitus alkaa tuottaa tulosta. Epätoivonhetkiä ei ollut kuin muutama, mihinkään ei sattunut ja vaikka kieli,huulet ja kitalaki olivat kuin hiekkapaperia, mikään ei haitannut menoa.

Yleensä kuitenkin tälläisten voittojen jälkeen tulee takapakkia, eli saas nähdä kuinka käy huomenna samaisen lenkin kanssa. Pessimisti ei pety =)

tiistai 22. huhtikuuta 2008

Tilastoja

Nyt on sitten tämän viikon ensimmäinen lenkki suoritettu, ja vallan mallikkaasti onkin.

Tällä viikolla lenkkejä onkin jo sitten 4 kappaletta, ja siinä harjoitusmäärässä näytetään pysyvän tämän haasteen hamaan loppuun asti.

Tuosta sunnuntain 5km onnistumisesta alkaa mennä maku, kun katselee tämän viikon lenkkejä. Tätä päivää lukuunottamatta kaikki ovat vähintään tuon 5km ja pisin onkin jo 10km, yllättäen sunnuntaina.

Mitä Asicilla on sunnuntaita vastaan?!?

No mutta kuitenkin tämän päivän aihe oli seuraavanlainen:

20 minuuttia juoksu.

Arvioitu kokonaisharjoitteluaika 17 minuuttia.
Arvionmukainen kokonaismatka saavutettu 3 km.
Arviotu kulutettu kalorimäärä 225 kcal.
Painoni oli 75 kg.

Suoriuduin tästä rykäisystä aikaan 16:26, joten vielä on matkaa Cooperin-testiaikoihin.

Puolustukseni on myönnettävä, että tuo intissä juostu Cooperin-testi juostiin tasamaalla, joten siitä tuo 4,5 minuutin ero varmastikin tulee :-)

Löysin myös hieman surffailtuani tuolta harjoitusohjelman ohesta mielenkiintoisia tilastoja:

Tähän mennessä, tätä päivää lukuunottamatta olen hikoillut:

9 isoa jäätelöä tai 3 hampurilaista tai 11 lasia olutta...

Tämä siis tarkoittaa, että näinä parina viikkona ottamani saunaoluset ovat poissa =D

Muuta tylsää tilastoa:

Olen juossut yhteensä 23km noin kahdessa tunnissa, eli noin puolimaratonin verran on tullut höntyiltyä.


Tälläistä tänään, huomenna edessä 5km lenkki.