Ensimmäinen harjoitus

Puuh...
Nyt on sitten saatu esimakua siitä mihin tuli ryhdyttyä ja oman nykykunnon tilasta. Asenne ulos lähtiessä oli uhmakas ja sitä se oli suurinpiirtein ensimmäisen kilometrin ajan.

Tuntui, ettei tämä ehkä nyt niin paha rasti olekkaan, mutta sitten tuli ensimmäinen kunnon ylämäki ja kaikki uhmakkuus hävisi kuin taikaiskusta. Pohkeet muuttuivat kiveksi, maitohapot pauhasivat reisissä, näkö sumeni ja suuhun tulvahti veren maku.

Hieno homma..Jostain löytyi vielä virtaa jatkaa vaikka joka ikinen solu huusi pysähtymään.

Toinen kilometri oli onneksi lähes tasaista ja sen aikana hieman helpotti muutenkin, kuitenkin niin, että pienikin nyppylä meinasi saada minut nujerretuksi.
Viimeiset 500 metriä olivat koko ajan kevyttä nousua ja täten tuskallisia, mutta siinä vaiheessa ei enää luonto antanut antaa periksi. Voi sitä helpotusta kun pääsin omalle ovelle, vaikkakin rappuset kolmanteen kerrokseen tuntuivat mahdottomilta suorittaa.

Sisällä sitten muutaman minuutin puuskutuksen ja lavuaariin syljeskelyn jälkeen alkoi voiton tunne päästä esiin. Näin jälkikäteen on helppo ymmärtää miten jotkut saavat kicksinsä pitkän matkan juoksusta.
Tunne on verrattavissa minulle tutumpiin onnistuneisiin verkkokonfiguraatioihin tai ohjelmointisuorituksiin, kuitenkin sillä erotuksella, että niiden jälkeen ei ole fyysisesti täysin hajalla.

Kukaan ei väittänyt, enkä itsekään uskonut tämän olevan helppoa, mutta harjoituspäiväkirjan jäljellä olevat 806km ja 91 juoksutuntia vaikuttavat vielä kaukaisilta. Tämä varsinkin kun ajattelee, että juoksin nyt 20 minuuttia ja maratonissa tavoite aikani on moninkertainen, 225 minuuttia.

Nyt palautumaan ja onnittelemaan itseäni Teräsbetonin Voittamaton kappaleen tahtiin, joka kuvaa tunnetilaa tällä hetkellä =)


Palaan asiaan viimeistään tiistaina jolloin on seuraava rutistus...